Osaammeko kohdata surevan?

Kuvittele tilanne: perhe odottaa lasta, mutta kaikki ei menekään hyvin. Iloinen odotus vaihtuu yhtäkkiä suruksi ja epävarmuudeksi. Vierellä on hoitaja, jonka sydän on mukana – mutta sanat loppuvat. Lapsensa juuri menettäneet vanhemmat lähetetään tapaamisen päätteeksi kotiin sydän syrjällään ja hoitaja jää kantamaan huolta vanhempien jaksamisesta.

Tämä hetki on todellisuutta monille perheille ja ammattilaisille. Raskaudenaikainen menetys koskettaa syvästi, ja se jättää jäljen koko loppuelämään. Samalla se koskettaa myös niitä hoitajia ja opiskelijoita, jotka haluavat auttaa mutta kokevat, etteivät ole saaneet riittävästi eväitä kohdata tällaista surua.

Miksi tilanne on niin haastavaa?

Yhteiskunnassa raskaudenaikaisista menetyksistä puhutaan usein mitätöiden. Lapsensa menettäneille vanhemmille menetys voi olla suunnan muuttaja. Kyse ei ole pienestä menetyksestä, vaan vanhemmat menettävät varhaisista viikoista lähtien kasan suunnitelmia ja unelmia, joita perheen ympärille on ehditty rakentaa. Moni on ehtiny tehdä paljon muutoksia vauvaa varten. Lähtökohta on jo hankala, koska menetyksen kokemusta vähätellään.

Kaikesta huolimatta suurin osa hoitajista ja opiskelijoista haluaa tukea surun murtamia perheitä, mutta resurssit sekä epävarmuus tekee tilanteista vaikeita. “Mitä jos sanon jotain väärin?”, “Mitä jos pahennan tilannetta?” tai “Mitä jos en osaa olla tarpeeksi läsnä?”

Terveydenhuollon koulutus ei useinkaan tarjoa tarpeeksi tietoa ja välineitä raskaudenaikaisten menetysten kohtaamiseen. Aihe jää helposti sivuun tai käsitellään vain pintapuolisesti. Tämä jättää ammattilaiset yksin tilanteisiin, joissa he haluaisivat olla vahvasti tukena. 

Se, miten ammattilainen kohtaa perheen, voi joko tukea toipumista tai vaikeuttaa sitä.

• Onnistunut kohtaaminen voi luoda turvaa ja antaa perheelle kokemuksen siitä, että heitä kannatellaan ja heidän surunsa otetaan todesta. Se voi nopeuttaa toipumista ja tukea voimavaroja.
  
• Epäonnistunut kohtaaminen voi sen sijaan mitätöidä kokemuksen, pitkittää surua ja pahimmillaan altistaa traumaperäisille oireille.
  

Moni ammattilainen yrittää lohduttaa parhaansa mukaan, mutta hyvää tarkoittavat sanat kuten “Saatte vielä uuden vauvan” tai “Kaikki tapahtuu syystä” voivat satuttaa syvästi. Ne herkästi vähättelevät kokemusta. On tärkeää, että kriisin hetkellä ei lähdetä suuntaamaan katsetta liikaa tulevaan, vaan vanhemmat saavat olla surun ja tuskan äärellä. Katteettomat lupaukset eivät yleensä helpota oloa. Joskus pelkkä läsnäolo ja todesta ottaminen riittää. Se, että nähdään ja tunnistetaan toisen tuska ja annetaan sille sen tarvitsema tila.

Miltä ihannetilanne näyttäisi?

Kuvitellaan hetki, että jokaisella ammattilaisella olisi:

• riittävästi tietoa ja taitoa kohdata menetyksen kokenut perhe,
  
• varmuus siitä, että osaa olla sopivalla tavalla läsnä,
  
• ymmärrys siitä, että pienilläkin sanoilla ja eleillä voi olla valtava merkitys.
  

Silloin kohtaaminen ei tuntuisi hyppynä tuntemattomaan, vaan tilanteena, jossa oma inhimillisyys ja ammatillisuus kantavat yhdessä. Tämä hyödyttäisi sekä perheitä että ammattilaisia itseään.

Tämä olisi mahdollista lisäämällä tietoa aiheen ympärillä. Se vaatii sitä, että ammattilaiset tunnistavat, minkä äärellä ollaan – moni on keskellä elämänsä suurinta kriisiä. Kriisin, joka muuttaa monilla elämää peruuttamattomasti. Se vaatii sitä, että alan opiskelijoilla ja työntekijöillä olisi riittävästi tietoa traumainformatiivisesta kohtaamisesta ja sen vaikutuksista.

Tällöin jokainen työntekijä voisi mennä työvuoroon tietäen, että vaikka ei voi estää menetyksiä, nii omalla toiminnallaan pystyy tarjoamaan menetyksen kokeneelle mahdollisimman inhimillisen kokemuksen ja antaa mahdollisimman hyvät eväät toipumisen polulle. 

Kohti muutosta

Raskaudenaikainen menetys ei kosketa vain perhettä, vaan myös yhteisöä heidän ympärillään. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus – mahdollisuus tukea, vahvistaa ja antaa surulle sen arvoinen tila.

Tarvitsemme lisää koulutusta, keskustelua ja ymmärrystä. Kun tieto ja kokemus yhdistyvät, syntyy tilaa toivolle ja luottamukselle.

Siksi on tärkeää, että aiheesta puhutaan yhä enemmän – ei vain terveydenhuollon ammattilaisten kesken, vaan myös läheisten, perheiden ja yhteisöjen tasolla. Jokainen voi oppia olemaan paremmin läsnä ja löytämään keinot olla menetyksen kokeneiden perheiden tukena.

Jotta saamme aihetta näkyvämmäksi, Lumanela järjestää Tähdenlentopäivänä 15.10. seminaarin “Raskaudenaikainen menetys – tuskasta toivoon”. Tilaisuus on suunnattu niin terveydenhuollon opiskelijoille ja ammattilaisille kuin myös menetyksen kokeneille ja heidän läheisilleen.

Mukana on asiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita, jotka avaavat sitä, mitä perheet tarvitsevat ja miten jokainen meistä voi kohdata paremmin.

💜 Tervetuloa mukaan pysähtymään, kuulemaan ja oppimaan