Menetys on traumaattinen tapahtuma- me emme vain puhu siitä sen oikeilla nimillä

Tämän blogin luettuasi ymmärrät paremmin trauman syntymisestä ja vireystiloista raskaudenaikaisissa menetyksissä.

Ensimmäinen vieraamme on Hanna Markuksela. Hän on hermostoon erikoistunut kouluttaja, psykologi, EMDR-terapeutti, ravintovalmentaja, traumapsykoterapeutti ja tietokirjailija. Hanna on Vireysvalmentaja (NTPI)®- koulutuksen kehittäjä, jossa hän opettaa hermostosta ja vireystilasta sekä keinoista vaikuttaa niihin. Hanna on aktiivinen somessa ja voit seurata häntä mm. Linkedinissä ja Instagramissa.

Hanna puhuu valtavan empaattisesti ja ymmärtäväisesti aiheesta kertoen, kuinka ymmärtää tuen tarpeen menetyksen tapahtuessa. Kulttuurissamme raskaudenaikaisista menetyksistä puhutaan niin vähän, ettei ihmisille ole kerennyt kertyä tietoa, kokemusta ja toimintaohjeita ennenkuin tragedia saattaa tapahtua omalle kohdalle. Samoista syistä muiden voi olla vaikea tukea ja ymmärtää. Menetyksistä ei puhuta riittävästi ja ne tapahtuvat salassa ja yksinäisyydessä, jolloin sosiaalisissa ympyröissä, kuten myös työelämässä, ei ole mallia toimimiseen ja tukemiseen.

Koskettavaa on, kun Hanna podcastin lopulla kertoo tuttavastaan, joka kertoi käyneensä sekä syöpähoidot, että lapsettomuushoidot ja koki lapsettomuuden ja sen hoitojen jopa raskaampana kuin syöpähoidot. Tästä on myös tutkimuksissa tietoa, joissa lapsettomuuden tuskaa on verrattu yhtä kovaksi kuin syöpään sairastumista ja sen prosessia.

Erona näissä kahdessa on se, että syöpä ei ole enää samalla tavoin tabu ja siihen on kehitetty selkeät hoitomallit, vastuuyksiköt ja kattavat tukijärjestelmät ympärille. Samaa ei valitettavasti voi sanoa lapsettomuudesta ja raskaudenaikaisista menetyksistä. Vaikka nämä kaksi ovat erilaisia kokemuksia, on niissä paljon yhteisiä piirteitäkin. Itse olen kokenut (Heidi) molemmat ja niissä on yhtäläisyyksiä, mutta myös paljon eroja. Monet meistä on joutunut kokemaan molempia joko rinnakkain tai peräkkäin.

Mikä on trauma?

Tilanne tai tapahtuma, joka ylittää ihmisen sietokyvyn. Raskaudenaikainen menetys on henkeä ja terveyttä uhkaava tapahtuma, joka täyttää trauman kriteeristön. Valitettavasti on pitänyt tulla 2020-luvulle ennenkuin siitä puhutaan ääneen. Vaikka tämä jo tunnistetaan paremmin, parannusta ei ole käytänteisiin laajemmin tapahtunut ja siksi trauma jää mylvimään ja tekemään tuhojaan monien ihmisten elämässä.

Mikä on traumatisoitumisen mekanismi?

Ei suoraan se mitä tapahtuu, sillä ihmisillä on erilaiset tiedot, taustat ja kokemukset mukanaan. Mutta mikäli potentiaalisesti traumaattisen tapahtuman jälkeen jää vailla tukea, turvaa ja hoitavaa yhteyttä, voi traumatisoituminen ottaa valtaa. Kyseessä siis ei ole vain se mitä on tapahtunut, vaan myös se, mikä jää tapahtumatta. 

Mikä on vireystila?

Lyhykäisyydessään kyseessä on hermoston aktivaatiotaso. Meillä on aina jokin hermoston aktivaatiotaso käynnissä.

Ylivireys: Joka on tarkoitettu tilaksi, jossa olemme vain hetken. Hermosto käy kierroksilla, hengitys on pinnallista, kehon tarpeita sivuutetaan, ahdistuneisuus ja keskittymisvaikeudet valtaavat kehoa ja mieltä ja nukkuminen on vaikeaa.

Optimivireys: Jossa olemme mukavuusalueella ja tekemisen flowssa. Keskittyminen toimii ja itsesäätely on hyvää.

Alivireys: Tila, jossa olemme virransäästötilassa. Toimimme autopilotilla ja olemme eristäytyneitä ja poissaolevia.

Mikä on vireystilan normaali vaihtelu?

Omassa arjessa liikumma eri vireystiloissa vaihdellen läpi vuorokauden. Ei ole mahdollista olla aina optimivireydessä ja tarvitsemme arjen sujumisen vuoksi eri hermoston vireystiloja. Ennen urheilusuoritusta tai esitystä olemme herkästi ylivireyden rajoilla tai ylivireitä. Jos meitä uhataan tarvitsemme ylivireyttä selviytyäksemme. Illalla taas tarvitsemme alivireyttä, jotta pääsemme lepäämään ja uneen.

Meillä on myös kyky säädellä vireystiloja, johon tarvitaan oman hermoston ja reagoimisen ymmärtämistä ja tunnistamista. Toinen tarvitsee levon ennen esiintymistä ja toinen juoksulenkin. Toisen tarvitsee aloittaa iltatoimet useita tunteja ennen nukkumaan menoa ja toinen pääsee lepoon ja nukahtaa helposti ilman tarvittavia esivalmisteluja.

Mitä trauma tekee menetyksen kokeneen hermostolle ja vireystilaan?

Trauman jälkeiselle hermoston reagoinnille on tyypillistä, että plemme liian pitkiä aikoja yli- tai alivireydessä. Saatamme myös jumiutua näihin vireystiloihin, joissa tulisi olla vain hetken aikaa. Hermostoamme ei ole tarkoitettu jämähtämään vireystiloihin vaan ‘käymään’ niissä tarpeidemme mukaisesti. Jäämme herkästi sahaamaan niiden väliä vailla kontrollia ja vaikutusta. Esimerkiksi olo voi olla rauhallinen ja yhtäkkiä tilanne muuttuu ennakoimatta ja valtava paniikki ottaa vallan tai keho voi tuntua vieraalle ja turvattomalle.

Miten tämä voi näkyä työelämässä?

Maskaaminen= Ihminen käyttää valtavan määrän sen esittämiseen, että kaikki on kunnossa. Ihminen voi näyttäytyä ja käyttäytyä, kuin mitään ikävää ei olisi tapahtunutkaan ja elämä jatkuu aivan normaalisti, vaikka pinnan alla paljon tai jopa kaikki on muuttunut. Fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja henkisesti ihminen voi olla täysin rikki ja keinoton. 

Pinnistely= Työsuoritus saattaa pysyä tai olla jopa parempi. Kaikki olemassa olevat resurssit käytetään työpäivästä selviytymiseen, jonka jälkeen voi mennä kotiin hajoamaan ja pelkäämään seuraavaa päivää. Lepo, palautuminen ja tarpeiden täyttyminen ei onnistu ja tilanteesta kehittyy tikittävä aikapommi.

Ei tilaa ja aikaa suru prosessille= Muun muassa yllämainitut asiat sekä yksinäisyys, tuen ja tiedon puute jättää ihmisen tilaan, jossa selviydytään ja ohitetaan todelliset kokonaisvaltaiset tarpeet. 

Suru ja sen käsittely on välttämätöntä kaikille surun kohdanneille tavalla tai toisella. Lohdullista on se, että jokainen saa luoda siitä itselleen sopivan eikä ole oikeaa tai väärää tapaa surra. (Epäterveitä tapoja toki on kuten päihteet ja itsesabotaasi, mutta niitä emme tässä nyt tarkoita.) Oma prosessi menetyksen jälkeen on käytävä läpi, jos sen jättää käymättä, lasku tulee perässä myöhemmin tavalla tai toisella.

Mitä tarkoittaa psykologinen turvallisuus?

Hannan mukaan termi on väärinymmärretty. Psykologinen turvallisuus ei ole asioiden hyssytellään tai vain kivoista asioista puhumista. Psykologinen turvallisuus on sitä, että uskalletaan puhua. Sitä, että asioiden puheeksi ottaminen ei vaadi rohkeutta, vaan ympäristö on niin turvallinen, että uskalletaan puhua. Työkulttuuri, työsuhteet ja -siteet ovat niin turvallisia, että uskalletaan puhua ja kertoa.

Miten sinä voit tuoda turvaa työkulttuurissa?

Oletko kuullut hermoston yhteissäätelystä? Hanna kuvaa sitä hyvin ymmärrettävällä tavalla podcastissamme. Me skannamme hermostollamme toisiamme jatkuvasti. Olemmeko turvassa ja hyväksyttyjä vai tarvitsemmeko suojaa? Pienet ilmeet, pienet ilmaisut ja sanat, kehonkieli ja läpinäkyvä ennakoitava toimintatapa edistävät joko turvallisuutta tai turvattomuutta.

Minkälaisessa työyhteisössä sinä haluat toimia ja minkälaista työkulttuuria sinä haluat olla luomassa?