Raskausonni vaihtui suureen suruun juuri ennen omia häitä – Rean kokemus keskenmenosta

Rea Tallgren on radiojuontaja ja vaikuttaja. Lisäksi hän on kirjoittanut raa’an koskettavan kokoelmakirjan vuonna 2024: ‘Katsoin aurinkoon kunnes itkin’. Kirjassa Rea on haastatellut useita vaikeita kriisejä kokeneita henkilöitä ja kertoo kirjassa heidän tarinansa – kuinka raskaiden ja synkkien kokemusten seasta on mahdollista löytää myös valoa. Kirjan kustantaja kysyi Realta josko hän kirjoittaisi omasta kokemuksestaan kirjaan. Alkuun Rea kieltäytyi, koska koki, ettei oma kokemus sopinut kirjaan muiden tarinoiden rinnalle. Rea vähätteli kokemustaan. Lopulta muiden haastatteleminen avasi Rean näkemään, ettei suruja ja kokemuksia tule verrata keskenään. Rean oma tarina päätyi kirjan loppuun. Me keskustelimme podcastissa auki tämän tarinan, mutta pääteemat avaamme tässä blogissa.

Raskausonnea hehkuen

Raskaus oli jossain määrin yllätys. Sen ei oltu tarkoitettu tapahtuvan vielä siinä vaiheessa, kun Rea työpaikan vessassa teki positiivisen raskaustestin. Rea oli hämmentynyt, mutta onnessaan. Hän muistaa pohtineensa, että vaikka ei usko siihen, että kaikella on tarkoituksensa, niin siinä hetkessä hän koki, että kun raskaus nyt alkoi, niin kyllä tämän kuuluu nyt mennä juuri näin.

Rea kuvaa olevansa suurien eleiden nainen, joten sen sijaan, että hän olisi laittanut viestin raskaudesta miehelleen, hän päätti yllättää hänet. Mies sai kotona paketin, jonka sisällä oli raskaustesti, pikkiriikkinen body, ‘I love daddy’-sukat ja purjevenekortti saatesanoilla ”En haluaisi purjehtia tätä matkaa kenenkään muun kanssa”. Myös mies oli häkeltynyt, mutta pariskunta oli asiaa sulateltuaan onnensa kukkuloilla. Myös mummi ja ukki vuosimallia 2020 paidat oli ehditty painattamaan. Raskaus oli onnellista aikaa. 

Onni vaihtui suruun

Menetykset eivät kysy sopivaa ajankohtaa. Rean kohdalla ajankohta sattui olemaan ystävän hääjuhlissa. Rea oli ulkovessassa käymässä kun huomasi pyyhkiessään veren. Sitä tuli runsaasti ja Rea arvasi, mistä on kyse. Kasattuaan hieman itseään hän päätti lähteä jatkamaan juhlia kertomatta morsiamelle tilanteesta hänen omissa hääjuhlissaan. Oven avatessaan morsian häämekossaan tuli vastaan ja arvasi heti kasvoista, mitä on tapahtunut.

Toivo raskauden jatkumisesta eli vielä häiden jälkeen. Kyllähän raskauteenkin voi kuulua verenvuotoa, Rea pohti. Tässä tapauksessa siitä ei kuitenkaan ollut kyse. Keskenmeno todettiin ja Realle kerrottiin, että vuoto voi jatkua vielä viikkoja. 

Vuoto tosiaan jatkui. Sen aikana Rea meni itse naimisiin. Omat häät osuivat pian keskenmenon jälkeen. Rea muistaa miten olisi helteisenä kesäpäivänä halunnut pulahtaa muiden häävieraiden seurana järveen uimaan, mutta ei jälkivuodon ja tulehdusriskin takia saanut. Häiden jälkeen pariskunta lähti häämatkalle, jossa Rea oli myös alkuloman ajan kieltäydyttävä uimisesta.

Uusi raskaus haaveissa

Uusi raskaus ei alkanutkaan ensimmäisen raskauden tavoin helposti. Sitä sai odottaa ja pariskunta aloitti lapsettomuushoidot. Tarkoitus oli käynnistää hoidot julkisella puolella, mutta erään kohtaamisen seurauksena pariskunta päätyi yksityiseen puoleen. Ajanjaksoon liittyi pelkoa ja huolta. Odotusta ja toivoa.

Pariskunta oli tilanteessa, jossa edessä oli ensimmäinen munarakkulapunktio. Tästä saatiin kerättyä kahdeksan munasolua ja pari jäi odottamaan kehittyykö ne tarpeeksi, jotta ne saadaan pakkaseen. Kesken työpäivän, kun Rea oli juontamassa radiolähetystä, hän sai tekstiviestin. Siinä luki, että valitettavasti yksikään alkio ei selvinnyt pakastukseen. Tästä seurasi romahdus. Radiolähetys meni loppuun pelkän musiikin voimalla ja Rea huutoitki esihenkilölleen. Työpäivä loppui siihen.

Rea kuvaa miten esihenkilölle kertominen aikanaan jännitti. Hän kuvaa työyhteisöään huikeaksi, mutta tarina on sama kuin monella muulla naisella, jota olemme kuulleet. Myös Rea pelkäsi tiedon raskaushaaveesta vaikuttavan omaan uraansa. Ei niinkään siihen, että hän ei saisi jatkaa unelmatyössään, vaan sitä, että häneltä jäisi mahdollisia mielenkiintoisia projekteja väliin haaveen takia.

Toisesta hoitokerrasta yksi alkio selvisi ja hedelmöittyminen tapahtui. Vatsassa alkoi kasvaa pieni ihme. Rean oli vaikea iloita ja luottaa raskauden onnistumiseen. Oikeastaan hän oli 100% varma, että raskaus tulisi menemään kesken.

Raskaus kuitenkin jatkui ja siihen liittyi voimakasta pahoinvointia. Rean esihenkilö oli jälleen ymmärtäväinen ja tuki Reaa ja hänen toiveitaan. Rea ei halunnut jäädä kokonaan sairauslomalle vaan itselle tärkeä ja merkityksellinen työ tuki hänen arkeaan. Niinpä hän sai mahdollisuuden tehdä radiolähetyksiä kotoa käsin oksennusämpärin vierestä.

Kesällä 2022 pariskunnalle syntyi kuukautta etuajassa upea tytär.

Synnytyksen jälkeinen masennus vauva-ajan varjona

Vaikka pariskunnalla oli ihana tytär ja moni asia oli hyvin, sairastui Rea vakavaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Vauva nukkui huonosti ja jatkuva valtava väsymys painoi Reaa. Vaikka Rean toimintakyky monin tavoin säilyi, vei masennus kaiken ilon elämästä. Ajanjaksoon liittyi paljon huolta ja pelkoa. Vauvavuosi oli kaikkea muuta kuin onnellista aikaa Realle.

Rea muistaa, miten kerran kävi kerran ajatuksissa kirjaimellisesti syvissä vesissä. Hän kuvailee yksityiskohtaisesti kokemusta siitä, kuinka on aivan vähällä hukkua ja luovuttaa. Vaikka hän rakastaa lastaan enemmän kuin mitään, hän ei vain enää jaksanut. Kun hän heräsi, hän laittoi ystävälle viestiä, että pääsetkö paikalle heti. Viestin lähettäminen pelotti, koska hän pelkäsi, että kielteinen vastaus voisi olla viimeinen pisara. Ystävä järjesti työkuviot pikaisesti ja tuli taksilla tueksi. 

Kokemuksen jälkeen, puolentoista vuoden kohdalla Realle kokeiltiin uutta masennuslääkettä. Sen piti tehota kahdessa viikossa. Päivät kuluivat odotellessa. Kahden viikon kohdalla alkoi tapahtua muutosta. Vointi alkoi päivä päivältä parantumaan. Elämässä näkyi jälleen värejä ja valoa. 

Mitä Rean kokemuksesta jää lukijoille?

Itse ajattelen, että kokemuksessa on monia tarttumapintoja, joista haluan nostaa esiin muutaman. Koen valtavaa sympatiaa Reaa ja kaikkia muita raskaudenaikaisen menetyksen kokeneita kohtaan, jotka kokevat menetys tapahtuman sekä kaikki ne vaikutukset, joita se meissä naisissa aiheuttaa. Lapsen menetys koskettaa luonnollisesti myös kumppania sekä muita läheisiä. Kuitenkin juuri nainen on se, joka kärsii esimerkiksi jälkivuodosta. Siitä miten elämää rajoittavaa voi olla se. Aiheesta ei puhuta juuri ikinä ja on ymmärrettävää, että tällöin muiden voi olla vaikea edes ymmärtää miten pitkään sekä fyysiset että psyykkiset vaikutukset voivat jatkua menetyksen jälkeen. Kuinka menetys ja sen oireet eivät kysy ajankohtaa vaan voivat tulla pilaamaan monta tärkeää ja ainutlaatuista hetkeä.

Pidän valtavan arvokkaana esimerkkinä sitä, miten Rean esihenkilö on tukenut Reaa matkalla äidiksi. Puhumme paljon raskaudenaikaisista menetyksistä, mutta myös lapsettomuus, lapsettomuushoidot, raskaus ja vauva-aika kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Työpaikan tuki tai tukemattomuus tekee valtavan eron. Monelle työnteko on tärkeää sekä menetyksen että pikkulapsi ajan jälkeen. Empaattisella kohtaamisella sekä erilaisilla sopeuttavilla toimilla voi olla suuri merkitys töihin paluuseen, työssä jaksaminen ja viihtymiseen sekä työhön sitoutumiseen.

Arvostan suuresti sitä, miten avoimesti Rea kertoo omasta synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan ja itsetuhoisista ajatuksistaan. Miten raastavaa ja vaikeaa aikaa masennus voi olla – miten synkältä elämä näyttää vaikka moni asia onkin hyvin. Miten yksinäinen ja näkymätön kokemus masennus voikaan myös olla. Se on sitä myös monille raskaudenaikaisen menetyksen kokeneelle, jotka eivät ole vielä saaneet elävää lasta syliinsä. Huomaamatonta taivallusta pimeydessä ilman, että muut ymmärtävät kokemuksen syvyyttä. Täysin yksin pimeydessä ei tarvitse vaeltaa, koska onneksi tukea ja hoitoa masennukseen erilaisissa elämäntilanteissa on saatavilla. Tällaisilla rehellisillä ulostuloilla saamme rikottua stigmaa ja tuotua yksittäisiä kokemuksia näkyviksi. Kokemuksia, jotka ovat todella tavallisia, mutta joita moni kantaa itsekseen.