Kuolleiden lasten muistopäivä on täällä, niin ovat monet muistotkin

Kuolleiden lasten muistopäivä on täällä oikeasta syystä  ❤️

Tänään on 15. vuosi, kun vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Kuten arvata saattaa, päivä on saanut alkunsa lapsensa menettäneiden vanhempien aloitteesta. Päivä on kaikille, jotka ovat kokeneen lapsen menetyksen, ei vain vanhemmille, vaan kaikille, jotka ovat joutuneet hyvästelemään itselle tärkeän ihmisen, joka oli lapsi. 

Meille raskauden aikana lapsensa menettäneille vanhemmille ja läheisille päivä tuo mieleen omat lapsemme. Sen kuinka asioiden pitäisi nyt olla ihan toisin. Sen kuinka paljon rakastamme ja kaipaamme heitä. Sen kuinka paljon he on muuttanut elämäämme ja sen millä tavalla lapset on elämässämme nyt. Heitä muistetaan ja heidät otetaan sydäntasolla syliin halaukseen.

Se mikä meille raskauden aikana lapsemme menettäneillä on liian usein vastassa, on mahdollinen ihmettely ja tahaton vähättely ja mitätöinti. ‘’Eihän se vielä ollut lapsi.’’ ‘’Eihän se ehtinyt vielä syntyä’’. ‘’Miten se voi tuntua noin ikävältä näin pitkän ajan jälkeen’’. ‘’Ai vieläkö sä tota ajattelet’’. Tällaisten lauseiden määrä on lukematon.

Ihmisiltä puuttuu vain faktatietoa ja se tarvitsee muutoksen. Se muuttuu tietoa antamalla ja aiheesta puhumista, myös kokemuksellisesti. 

Tavalla tai toisella, lapsemme ovat ikuisesti meidän. Omalla valitulla tavalla osa meidän elämää. Ja ikuisesti me olemme heidän vanhempiaan. Ikuisesti minä olen Elisan äiti. Äitiyttäni Elisaa kohtaan vaan ei validoida samalla tavalla, kuin äitiyttäni hänen elävää pikkuveljeä kohtaan. Paitsi. Elisan kummitäti on lähettänyt minulle joka vuosi 4.8.2021 alkaen, Elisan kuolinpäivänä, ❤️-emojin watsuppiin. Ei muuta, eikä sanoja tarvita. Ne eivät koskaan riittäisi kuvaamaan mitä on tapahtunut, koettu ja läpikuljettu.

Haluan jakaa ikimuistoisen tilanteen kuolleiden lasten muistopäivästä vuonna 2022. Tuona päivänä oli sattumoisin meidän muuttopäivämme Turenkiin. Vuosi Elisan kuoleman jälkeen oli liian vaikeaa olla samoissa töissä, samassa kaupungissa ja samassa tilanteessa, ei elävää lasta eikä edelleen kahta viivaa tikussa.

Olimme pakanneet muuttoauton ja siivonneet vanhan asuntomme. Viimeiseksi illalla halusimme käydä sanomassa Elisalle heipat hänen haudallaan. ‘’Äiti ja iskä lähtevät nyt toiseen kaupunkiin ja sinä sydämissämme mukana’’. Makasin paikan päälle, jonne Elisan tuhkat sirottelin. Tietyn kiven kulmaan, josta en erehdy koskaan.

Makasin Elisan haudalla ja ihmettelin miksi en näe tähdenlentoa, vaikka Elisalle olin päivällä sanonut, että tavataan haudalla. Miehelleni alkoi tulla kylmä ja hän pyysi, että nousisin, jotta en vilustuisi. Että Elisa on hänen lapsensa ja jos ei hän, niin ei Elisakaan käskystä temppuja tee. Kimpaannuin ja sanoin, että Elisa on myös minun lapseni ja minä teen tempun jos toisenkin käskystä. Että painu itse autoon jos haluat, minä jään tänne makaamaan. 

Sillä sekunnilla näin paksuimman tähdenlennon, jonka olen ikinä nähnyt. Tähdenlennon, joita mieheni ei koskaan saa tarkennettua katseeseensa, vaan minä ne aina näen. Ja seuraavalla sekunnilla kuuluu PAM, PA-PAM. Katselen ympärilleni hämmentyneenä, hiukan säikähtäenkin ja huomaan ilotulituksia. Lähden juoksemaan hautausmaan parkkipaikalle, josta ilotulituksen näki paremmin. Mies juoksi kannoillani hämmentyneenä. Katsoin valtavan pitkää ja suurta ilotulitusta, joka tuli Seppälän suunnasta. Katsoin ilotulituksia ja tokaisin miehelleni, että Elisa ei antanut pelkkää tähdenlentoa, vaan koko ilotulitusnäytöksen. Taitaa olla enemmän äitinsä tyttö.

Selviytymisen polkua ei enää tarvitse käydä yksin ja väheksytysti

Jollekin tapahtumat ovat sattumaa ja täysin selitettävissä erilaisilla kaavoille. Minulle se oli taikaa, jonka vain Elisa pystyi minulle, äidilleen tekemään. Elisa on kuollut, mutta minulle ja monille muille, hän on elossa – omissa tunteissani, ajatuksissani ja elämässäni, minulle sopivalla tavalla.

Tämä on viesti, jota me Lumanelassa haluamme viestiä. Tämä on viesti, jota tukipoluillamme ja somessa välitämme. Raskaudenaikainen menetys ei ole vain hiukan suuremmat kuukautiset tai melkein lapsi. Me olemme menettäneet oikean ja rakkaan lapsen, joka ajan saatossa löytää  oman paikkansa perheen elämässä.

Me kuljemme surun läpi ja opimme elämään kaiken sen kanssa. Nykyisin sitä ei tarvitse tehdä yksin, sillä me olemme luoneet merkityksellistä palautetta saaneet tukipolut, joissa me kuljemme menettäneen rinnalla sanoittaen, tietoa jakaen, kannatellen ja vain olemalla heitä varten, sinua varten! Et ole yksin.❤️